Aloitin eilen tähtikuvaamisen treenauksen. Tähän alkuun tiedoksi että minulla on muutaman vuoden kokemus kuvaamisesta järjestelmäkameralla joten valokuvaamisen perusasiat ovat hanskassa. Tähän alkuun lyhyesti mitä tein ja mitä sain eilen aikaiseksi.
Minulla on järjestelmäkamera ja muutama objektiivi sekä kiinteä jalusta. Aloitin kokeilun helpoimmasta, laitoin järkkäriin 10-20mm laajakuvalinssin jolloin kameran suuntaaminen ei ole "ihan niin justiinsa", varsinkaan 10mm polttovälillä. Tarkensin kameran kuun avulla jonka jälkeen laitoin tarkennuksen manuaaliasentoon joten sitä ei tarvitse sen jälkeen enää säätää (siis jos tarkennus vain osui kohdalleen). Sen jälkeen kamera jalustaan kiinni ja kohdistus vain sinne jonnekin Linnunradan suuntaan. Aukko ja ISO-arvo suurimmilleen sekä suljinaika pisimmäksi mahdolliseksi jolloin kennolle saadaan maksimaalinen määrä valoa (bulb-moodi erikseen) ja kenno on herkimmillään jolloin heikoinkin valo saadaan talteen. Ensimmäisen kuvan jälkeen kannattaa katsoa onko tarkennus kohdallaan, säätö tarvittaessa jonka jälkeen kuvaus käyntiin.
Tämän ensimmäisen kokeilun jälkeen vaihdoin linssiksi 70-300mm halppis zoomin. Pidemmillä polttoväleillä kuvan tarkentamiseen voi käyttää myös järkkärien digitaalista takanäyttöä, ja vieläpä siten että zoomaa tähdet näytöllä mahdollisimman suureksi jolloin kuvan tarkentaminen helpottuu entisestään (tarkennus on silloin ok kun tähdet näkyvät ruudussa mahdollisimman pienenä). Tarkennuksen jälkeen rajaa kuva haluamallasi tavalla ja eikun kuvaamaan. Mutta, tästäpä ne haasteet sitten alkoivat, 300mm polttovälillä kamera/putki-kokonaisuus tärisee todella helposti. Pelkästään jo tuuli vaikuttaa asiaa paljon, pitkä putki ottaa tuulta herkästi jolloin kuvaaminen edellyttää (ainakin minulla) suojaisaa paikkaa.
Tähän loppuun vielä kuva, huom tämä on siis ensimmäinen tähtikuvani ja tästä lähdetään liikkeelle. Kuvassa on Andromedan galaksi, ja kuten kuvasta näkee galaksista ei erotu oikeastaan ollenkaan yksityiskohtia. Tämä johtuu siitä että en ottanut riittävästi yksittäisiä valotuksia, tarkennuskaan ei ollut aivan kohdallaan. Ja eilen oli vielä melkein täysikuu, se luo taivaalle valosaastetta joka peittää aivan himmeimmät kohteet taakseen ja taivas aivan kuin hehkuu sinisenä. Joten, kun lähdet kuvaamaan taivasta niin tee se muulloin kuin täydenkuun aikaan, tai kuvaa ainakin kohteita jotka ovat mahdollisimman kaukana kuusta. Mutta mielellään ei täydenkuun aikaan, se on parhain.
Tarkennuksen ja valotuksien määrään paneudun seuraavaksi ja niistä myöhemmin lisää.
(kelatkaa, Andromeda tulee meitä kohti noin 140km sekuntivauhdilla! Andromedan galaksissa on arvioitu olevan 200-400 miljardia tähteä...)
Lopuksi tähtikuvaamisesta yleisesti.
Valovoima on voimaa!Käytä suurinta mahdollista aukkoa, jos objektiivisi vain piirtää hyvää kuvaa täydellä aukolla. ISO-arvo kannattaa pitää sekin suurimmillaan, näin saat talteen heikoimmankin valon (mitä se nyt näillä laitteilla on mahdollista). En ole vielä päässyt niin pitkälle tähtikuvaamisessa mutta olen kuullut että tähtikuvaamisessa ISO-arvon noston mukanaantuoma kohina ei kuulemma haittaa.
Kennolle tulevaa valon määrää säädetään aukon koon lisäksi myös valotusajalla - jotta kuvassa nähdään mahdollisimman paljon yksityiskohtia sitä pidempää valotusaikaa tarvitaan. Jos kameran jättäisi yöksi kuvaamaan lopputulos olisi varmasti hyvä ja täynnä yksityiskohtia mutta tähdet näkyisivät kuvassa viiruina. Tämä johtuu maapallon pyörimisliikkeestä akselinsa ympäri. Mitä pidempi valotusaika sitä enemmän tähdet näkyvät viiruina lopullisessa kuvassa. Nyrkkisääntö on se että kiinteällä jalustalla, lyhyillä polttoväleillä kuvattaessa, voi käyttää pidempää valotusaikaa kuin pitkillä polttoväleillä. Omalla laajakuvalinssillä (10mm polttovälillä) otin 30s valotuksia, kun taasen 300mm kanssa pystyin käyttämään noin 10s valotuksia, näillä ajoilla sain pidettyä tähdet pisteinä. Otin 1-2 testikuvaa ja hain ko polttovälille maksimaalisen pitkän valotusajan ja kun löysin sen aloitin varsinaisen kuvaamisen.
Jos hankit seurantajalustan, joka siis kompensoi maapallon pyörimisliikkeen, voit valottaa kuvaa jopa tuntikausia yhteen menoon. Kätevää mutta kallista, jalustat maksavat tuhansia euroja ja hinnassa vain taivas on rajana.
Minulla on siis kiinteä kamerajalusta, ei maapallon mukaan liikkuva jalusta. Ja, kun otan kuvan esimerkiksi 30s valotusajalla, se ei ole vielä kovinkaan hätkähdyttävän näköinen. Valotusaika kun on kuitenkin niin lyhyt ja laitteiston (valon)herkkyys niin pieni. Mutta ei se mitään tähän on olemassa konsti, otetaan useita valotuksia samasta kohteesta ja tietokone koostaa eli pinoaa otokset yhdeksi kuvaksi. Esimerkiksi 30kpl 30s valotuksia vastaa kuvaa jota olisi valotettu yhteen menoon 15 minuuttia. Ja tämä siis ilman että tähdet näkyvät kuvassa viiruina. Yhdessä yksittäisessä kuvassa ei erotu kaikkein himmeimmät kohteet mutta ohjelma osaa poimia ja yhdistää heikoimmatkin yksittäisessä kuvassa olevat informaatiot ja lopputulos on onnistuessaan uskomaton. Mitä useamman valotuksen eli yksittäisen kuvan otat, sitä enemmän yksityiskohtia lopulliseen kuvaan saadaan taltioitua. Ja, useasta valotuksesta johtuen suuren ISO-arvon tuoma kohina ei näy lopullisessa kuvassa.
Kuvien pinoamiseen (eng. stackin) on olemassa monia ohjelmia mutta minulle suositeltiin DeepSkyStackeria ja se osoittautuikin helppokäyttöiseksi softaksi. En lähde avaamaan tähän ko ohjelman käyttöä, siinä on vain muutama välilehti joista löytyy tarvittavat toiminnot ja hetken tutustumalla käytön oppii ihan tuosta vain.
Mistä sitten kaikkea kuvaamista ja kohteita sitten löytää? Jos sinulla on tabletti niin hanki siihen esimerkiksi Googlen Sky Map, tässä Android-alustalle. Sen avulla voit ihan kirjaimellisesti etsiä että mistä ilmansuunnasta mitäkin kiinnostavaa taivaalta löytyy. Sky Map hyödyntää GPS-tietoa ja asentosensoreita, joten sen avulla on suht helppo löytää kohteen karkea sijainti taivaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti